lauantai, 6. lokakuu 2007

Hämähäkkinainen

959368.jpg

lauantai, 6. lokakuu 2007

siunaus

Aion käydä Jaakobin painiin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Tiedän kyllä:

Minulla on niin vähän voimaa

että pystyn tuskin

jättämään sormenjäljen ihollesi.

Silti sinnittelen runnelluin jäsenin

kunnes sinä käännät minun kohtaloni.

En päästä sinua,

ellet siunaa minua.

 

Taistelun tuoksinassa ymmärrän lopulta:

Sinä et päästä minua.

Minä kyllä juoksisin pois,

jos runnelluilta jäseniltäni kykenisin.

 

Kiitos, kun tulin siunatuksi,

vaikka se tekikin kipeää.

 

<?xml:namespace prefix = v ns = "urn:schemas-microsoft-com:vml" /> 

sunnuntai, 9. syyskuu 2007

takiaisia, leikkiä, elämää...

Hitaasti, mutta kankeasti käynnistyy tämä.

Blogin pitäminen meinasi jäätyä heti alkuunsa. Juuri kukaan kun ei tällaisen sivun olemassaolosta edes vielä tiedä. Itsellenikin on vasta hahmottumassa, millä kaikella haluaisin tilaa täyttää. Taidanpa vain ihan alussa antaa ajatusten virrata... Kirjoittaa ikäänkuin päiväkirjaa, jota säilytän hyvin julkisella paikalla ilman lukkoa.

Pikkupappilan puutarhan oikea omistaja sanoi, että meidän on syytä laittaa ruohonleikkuri laulamaan ennen kuin syksyn lehdet putoavat. Senhän me teimme. Viime viikolla mies jyräsi siis pihaa ja minä tappelin takiaisia ja soratielle kasvaneita ruohotupsuja vastaan. Siinä rytäkässä kellahdin kerran tihkusateessa pyllylleni multaan, mutta sisu siinä vain kasvoi. Ärjähdin takiasille (oikein tiukkaan juurtuneille), että saadaanpa nähdä kumpi ensin perääntyy te vai minä. Kumpikaan ei perääntynyt. Mutta kiskottua sain ne mokomat asiattomalta paikalta. Pistolapio eläköön! Tosin kyllä sitäkin polkea sai.

Töissä lasten kanssa oli taas alkuviikosta vaihteeksi melkoista sirkusta. Ei sirkuksessa mitään vikaa ole. Minä pidän siitä, mutta joskus tuppaan kyllästymään, kun ohjelmanumerot vaihtuvat liian usein ja hommassa on jatkuva kiireen tuntu. Minä olen tirehtööri, joten minun pitäisi pystyä pitämään homma mielenkiintoisena ja huolehtia tavoitteiden saavuttamisesta. Minun pitää kuitenkin myös pitää järjestystä, tehdä paperitöitä, suunnitella, tavata pikku sirkuslaisten vanhempia etc. joten kiireelle ei voi mitään. Tai voisi kai, jos olisi valmis viettämään työpaikalla ylimääräistä aikaa. Äh... Se, että tämä on vasta toinen vuoteni työelämässä, saattaa näkyä lausunnoissani. Riippuu ihan päivästä kyllä, miltä tämä töisen arjen pyörittäminen tuntuu. Joskus se tuntuu suorastaan hauskalta ja oikein hykerryttää ajatus, että on oikeassa paikassa oikeaan aikaan tekemässä oikeita asioita oikean porukan kanssa.

Pienet räkänokat taruttivat minuun nuhan, joten loppuviikosta makasinkin sitten sängyssä hikoillen ja palellen. Gillmoren tyttöjen viidettä tuotantokautta tuli tölletettyä odotellessa miestä töistä. En oikein jaksanut mitään muutakaan tehdä ja ovathan nuo sarjat sangen viihdyttäviä. Mies toi työmatkalta tuliaiseksi Jeevesiä ja Woosteria. Vähän vaihtelua tyttöihin :)

Perjantai-iltana jaksoin kuitenkin lähteä käymään oikein kaupungissa. Sain nipistettyä tunnin aikaa shoppailuun ja tapahtui jotain ihmeellistä. Löysin loppuvuoden juhlissa (olen yksissä häissä kaaso ja toisissa juontaja, eivätkä juhlat siihen suinkaan lopu) tarvitsemani mekon/iltapuvun heti ensimmäisestä liikkeestä minne menin. Se istui täydellisesti ja näytti hienolta. Yleensä vastaavien ostoksien tekemiseen kuluu aikaa pari päivää. :) Hienon löydön tehtyäni, illastimme mukavassa ravintolassa siskoni ja tämän miehen kanssa. Juttu luisti ja ruoka maistui. Iloisenmukava ilta.

Lauantai-iltana kävimme juhlimassa sukulaismiehen syntymäpäiviä. Koko hänen klaaninsa oli paikalla mukaan luettuana melkein kymmenen tenavaa. Opettajan identiteettini heijastuu ilmeisesti kaikkeen olemiseeni, sillä yksi 4 -vuotias serkun poikani tuli aika pian paikalle saavuttuamme nykimään minua hihasta ja kertomaan pontevasti , että "me halutaan mennä nyt ulos". En ole kyseisen herran kanssa ollut paljon tekemisissä, jotan yllätyin hieman. Aikuisten seuraan väsyttyäni innostuinkin sitten myöhemmin vapaasta tahdostani leikkimään sydämeni kyllyydestä. Pienokaiset (viisi) kokoontuivat ympärilleni parisängylle, jossa leikimme sokean nallen seikkailuja Ihmemaassa. Taikurit, keijut ja puhuvat koirat tekivät nallelle jäynää siinä tahdissa, että en meinannut perässä pysyä. Eikä nallekaan meinannut. Kun isojen puolelta alkoi kuulua iloista musiikkia, laulua bongorumpujen säestyksellä, jätin sängyn ja liityin laulavaisten joukkoon.

Tällaista tarinointia tällä kertaa. Tänä päivänä ei ole paljon sattunutkaan. Hävisin menolippu -ottelun. Kävin työpaikan puutyöluokassa mutkan ja hälytin sinne vahingossa vartijat paikalle. Mies laittoi ruokaa. Minä kiitin. Uhrasin siipaleen vapaapäivästäni huomisen suunnitteluun ja nyt aion harrastaa hyväntekeväisyyttä ja kiskoa mieheni pois sitä samaa hommaa tekemästä.

:) Itseasiassa tuli se rakas tuohon itse ennen kuin ehdin äiti Teresaa leikkimään ja sanoi surkealla äänellä: "Pupu, nyt mä tarvitsen halin." Ja minä halasin. Halauksien voima on ihmeellinen.

Ps: Ei. En aio elämääni täällä läpi käydä. Kokeilen vain sitä sun tätä. Säännölliseen päiväkirjan pitämiseen minusta on viimeksi ollut kakkosluokalla. :)

 

 

 

perjantai, 24. elokuu 2007

Hakaniemen rantaa...

849290.jpg

perjantai, 24. elokuu 2007

Välillä

VÄLILLÄ<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

välillä luottavaisena sinun sylissäsi,

välillä kiitollisena sinun sylissäsi,

välillä itkien sinun sylissäsi,

välillä väsyneenä sinun sylissäsi,

välillä kapinoiden sinun sylissäsi,

välillä unohtaen, että on joku syli, mutta kuitenkin sylissäsi.

 

Saan aina olla sinun suuressa, lämpimässä ja rakastavassa sylissäsi.

Kun vaikeuksien vuoret kohoavat ympärilläni, sinun sylisi on korkeammalla

kuin ne.